Terveisiä Beirutista! Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituuttiverkoston työntekijänä sain mahdollisuuden tehdä yhden työviikon Suomen Lähi-idän instituutissa Beirutissa.
Suomen Lähi-idän instituutti, tuttavallisemmin FIME, on tiedeinstituutti, joka oman määritelmänsä mukaan keskittyy Lähi-idän klassisten ja nykyisten kielten, kulttuurien ja uskontojen sekä yhteiskuntien tutkimukseen. Instituutti tukee monin eri tavoin kotimaista Lähi-idän tutkimusta ja järjestää alan opetusta yhteistyössä yliopistojen kanssa.
Suomen Lähi-idän instituutti on rekisteröity Syyriaan, mutta sodan vuoksi toimisto on tällä hetkellä Beirutissa Suomen kunniakonsulaatin tiloissa. Instituutilla on myös edustaja Egyptissä ja toimisto Suomessa. Instituuttia ylläpitää Suomen Lähi-idän instituutin säätiö. Instituutti ylläpitää myös ajankohtaista Mosaiikki-blogia, jossa julkaistaan suomalaisten kirjoituksia Lähi-idästä. Instituutin suurin hanke on Lähi-idän perintöä kartoittava Melammu, jonka yhdestoista kansainvälinen konferenssi on juuri tällä viikolla Beirutissa. Konferenssi on järjestetty yhteistyössä American University of Beirutin (AUB) ja Ugarit-Verlagin kanssa.
Lähi-idän instituutin toiminta keskittyy vahvasti tieteeseen, kun taas Suomen Lontoon instituutin toimintakenttä perustuu taide-, kulttuuri- ja yhteiskuntaohjelmiin. Itse vedän Lontoossa kulttuuri- ja yhteiskuntaohjelmaa, joka painottaa humanistisia ja yhteiskuntatieteitä. Siksi myös oma instituuttini kuuluu instituuttien yhteiseen Tiedeinstituuttifoorumiin.
Kun aloitin työt Suomen Lontoon instituutissa vajaa kaksi vuotta sitten, oli paljon oppimista siitä, mitä Suomen kulttuuri- ja tiedeinstuutit oikeastaan tekevät. On ihan aiheellista kysyä, miksi organisaatiot ovat olemassa ja mikä niiden merkitys on Suomelle, kansainväliselle yhteistyölle, tieteelle, taiteelle, sivistykselle tai luovien alojen kansainvälistymiselle.
Aikoinaan kansanedustajana tutustuin päätöksenteon näkökulmasta instituuttiverkoston toimintaan, mutta työn yleisen kiireen ja paineen alla ymmärrys jäi lopulta varsin pinnalliseksi. Koin myös, että saatavilla oleva tieto oli melko pirstaleista, eikä kokonaiskuvaa ollut helppo hahmottaa, koska instituutit ovat identiteeteiltään ja toimintatavoiltaan niin erilaisia.
On pakko myöntää, että vasta nyt alan hahmottaa, miten tärkeää työtä Suomen 17 kulttuuri- ja tiedeinstituuttia maailmalla ja myös kotimaassa tekevät, etenkin ottaen huomioon toimintaresurssit. Suomalaista instituuttiverkostoa verrataan usein Goethe-instituuttien verkostoon, mutta kokonaiskuva on Suomen osalta värikkäämpi ja monimuotoisempi. Se on mielestäni hyvä asia, mutta tulevaisuudessa näen kyllä tärkeänä myös yhteisen viestin kirkastamisen. Sitä työtä Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry on ansiokkaasti nyt aloittanut. Muutenkin tuntuu, että instituuttien välinen yhteistyö on vain lisääntymässä.
Suomen Lontoon instituutti on tehnyt paljon yhteistyötä muiden instituuttien kanssa sekä ohjelmatyössä että tiedon tuottamisessa, ja se on hyödyttänyt kaikkia osapuolia. Olen vahvasti sitä mieltä, että resurssien ja tiedon jakaminen tuottaa aina parempia tuloksia kuin niistä taisteleminen tai tiedon panttaaminen. Instituuttiverkosto on tässä suhteessa ilahduttavan yhteistyökeskeinen ja hyvähenkinen. Olen ollut positiivisesti yllättynyt myös siitä, miten laajat kulttuuriset, yhteiskunnalliset ja akateemiset verkostot instituuteilla on. Nämä verkostot ja yhteydet ovat perinteisen julkisuusdiplomatian ohella erittäin tärkeitä Suomelle.
Instituuttiverkoston asiantuntijoiden ammattillinen osaaminen ja ymmärrys asemamaiden kulttuurista ja yhteiskunnasta on erittäin monipuolista. Tämä ei koske vain instituuttien nykyisiä työntekijöitä, vaan myös entisiä johtajia, ohjelmapäälliköitä ja harjoittelijoita sekä instituuttien hallituksien jäseniä, joiden keskuudessa on niin ikään huikeaa osaamista.
Instituutit ovat olleet myös merkittävässä roolissa kehittämässä suomalaisten asiantuntijoiden kansainvälistymistä ja osaamista. Ne verkostot ja taidot, joita instituuttilaiset ovat maailmalla saaneet, eivät pääty työsuhteen päättyessä.
Soisin itse näkeväni, että instituuttilaisten asiantuntemus pääsee jatkossa laajemminkin hyödyttämään suomalaista yhteiskuntaa. Esimerkiksi päättäjien kannattaa muistaa instituuttiverkoston olemassaolo, kun vaikkapa eduskunnassa kaivataan johonkin asemamaahan liittyvää ajankohtaista tietoa.
Jos kiinnostuit yhtään Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituuttien toiminnasta, tilaa ihmeessä verkoston yhteinen, säännöllisesti ilmestyvä uutiskirje.
Seuraavassa päiväkirjassa pääsen ehkä lopulta itse aiheeseen, eli Beirutiin. Olkoon tämä nyt jonkinlainen johdanto sille, miksi olen nyt täällä.
Johanna Sumuvuori
Suomen Lontoon instituutti
Yhteiskunta- ja kulttuuriohjelma
 |
| American University of Beirut (AUB) |
Suomen Lähi-idän instituutti, tuttavallisemmin FIME, on tiedeinstituutti, joka oman määritelmänsä mukaan keskittyy Lähi-idän klassisten ja nykyisten kielten, kulttuurien ja uskontojen sekä yhteiskuntien tutkimukseen. Instituutti tukee monin eri tavoin kotimaista Lähi-idän tutkimusta ja järjestää alan opetusta yhteistyössä yliopistojen kanssa.
Suomen Lähi-idän instituutti on rekisteröity Syyriaan, mutta sodan vuoksi toimisto on tällä hetkellä Beirutissa Suomen kunniakonsulaatin tiloissa. Instituutilla on myös edustaja Egyptissä ja toimisto Suomessa. Instituuttia ylläpitää Suomen Lähi-idän instituutin säätiö. Instituutti ylläpitää myös ajankohtaista Mosaiikki-blogia, jossa julkaistaan suomalaisten kirjoituksia Lähi-idästä. Instituutin suurin hanke on Lähi-idän perintöä kartoittava Melammu, jonka yhdestoista kansainvälinen konferenssi on juuri tällä viikolla Beirutissa. Konferenssi on järjestetty yhteistyössä American University of Beirutin (AUB) ja Ugarit-Verlagin kanssa.
Lähi-idän instituutin toiminta keskittyy vahvasti tieteeseen, kun taas Suomen Lontoon instituutin toimintakenttä perustuu taide-, kulttuuri- ja yhteiskuntaohjelmiin. Itse vedän Lontoossa kulttuuri- ja yhteiskuntaohjelmaa, joka painottaa humanistisia ja yhteiskuntatieteitä. Siksi myös oma instituuttini kuuluu instituuttien yhteiseen Tiedeinstituuttifoorumiin.
Kun aloitin työt Suomen Lontoon instituutissa vajaa kaksi vuotta sitten, oli paljon oppimista siitä, mitä Suomen kulttuuri- ja tiedeinstuutit oikeastaan tekevät. On ihan aiheellista kysyä, miksi organisaatiot ovat olemassa ja mikä niiden merkitys on Suomelle, kansainväliselle yhteistyölle, tieteelle, taiteelle, sivistykselle tai luovien alojen kansainvälistymiselle.
Aikoinaan kansanedustajana tutustuin päätöksenteon näkökulmasta instituuttiverkoston toimintaan, mutta työn yleisen kiireen ja paineen alla ymmärrys jäi lopulta varsin pinnalliseksi. Koin myös, että saatavilla oleva tieto oli melko pirstaleista, eikä kokonaiskuvaa ollut helppo hahmottaa, koska instituutit ovat identiteeteiltään ja toimintatavoiltaan niin erilaisia.
On pakko myöntää, että vasta nyt alan hahmottaa, miten tärkeää työtä Suomen 17 kulttuuri- ja tiedeinstituuttia maailmalla ja myös kotimaassa tekevät, etenkin ottaen huomioon toimintaresurssit. Suomalaista instituuttiverkostoa verrataan usein Goethe-instituuttien verkostoon, mutta kokonaiskuva on Suomen osalta värikkäämpi ja monimuotoisempi. Se on mielestäni hyvä asia, mutta tulevaisuudessa näen kyllä tärkeänä myös yhteisen viestin kirkastamisen. Sitä työtä Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry on ansiokkaasti nyt aloittanut. Muutenkin tuntuu, että instituuttien välinen yhteistyö on vain lisääntymässä.
Suomen Lontoon instituutti on tehnyt paljon yhteistyötä muiden instituuttien kanssa sekä ohjelmatyössä että tiedon tuottamisessa, ja se on hyödyttänyt kaikkia osapuolia. Olen vahvasti sitä mieltä, että resurssien ja tiedon jakaminen tuottaa aina parempia tuloksia kuin niistä taisteleminen tai tiedon panttaaminen. Instituuttiverkosto on tässä suhteessa ilahduttavan yhteistyökeskeinen ja hyvähenkinen. Olen ollut positiivisesti yllättynyt myös siitä, miten laajat kulttuuriset, yhteiskunnalliset ja akateemiset verkostot instituuteilla on. Nämä verkostot ja yhteydet ovat perinteisen julkisuusdiplomatian ohella erittäin tärkeitä Suomelle.
Instituuttiverkoston asiantuntijoiden ammattillinen osaaminen ja ymmärrys asemamaiden kulttuurista ja yhteiskunnasta on erittäin monipuolista. Tämä ei koske vain instituuttien nykyisiä työntekijöitä, vaan myös entisiä johtajia, ohjelmapäälliköitä ja harjoittelijoita sekä instituuttien hallituksien jäseniä, joiden keskuudessa on niin ikään huikeaa osaamista.
Instituutit ovat olleet myös merkittävässä roolissa kehittämässä suomalaisten asiantuntijoiden kansainvälistymistä ja osaamista. Ne verkostot ja taidot, joita instituuttilaiset ovat maailmalla saaneet, eivät pääty työsuhteen päättyessä.
Soisin itse näkeväni, että instituuttilaisten asiantuntemus pääsee jatkossa laajemminkin hyödyttämään suomalaista yhteiskuntaa. Esimerkiksi päättäjien kannattaa muistaa instituuttiverkoston olemassaolo, kun vaikkapa eduskunnassa kaivataan johonkin asemamaahan liittyvää ajankohtaista tietoa.
Jos kiinnostuit yhtään Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituuttien toiminnasta, tilaa ihmeessä verkoston yhteinen, säännöllisesti ilmestyvä uutiskirje.
Seuraavassa päiväkirjassa pääsen ehkä lopulta itse aiheeseen, eli Beirutiin. Olkoon tämä nyt jonkinlainen johdanto sille, miksi olen nyt täällä.
Johanna Sumuvuori
Suomen Lontoon instituutti
Yhteiskunta- ja kulttuuriohjelma
 |
| Beirut, Sunnuntai 2.4. |
No comments:
Post a Comment